Hakukoneoptimoinnista puhutaan paljon ja netistä löytyvä ohjeviidakko on runsas. Totta toki onkin, että monet asia vaikuttavat sivustosi näkyvyyteen, ja Googlen muutellessa algoritmejaan vielä säännöllisesti, on hakukoneoptimoinnin ohjeiden perässä pysyminen vähintäänkin haastavaa.
Hakukoneoptimointi on pitkäjänteistä työtä
Hakukoneoptimointia ei voi tehdä vain kerran ja jäädä sitten odottelemaan huimia muutoksia näkyvyyden suhteen. Parhaimman tuloksen saamiseksi, optimointia täytyy tehdä yhä uudelleen ja uudelleen. Näillä koostamillamme hakukoneoptimoinnin alkeilla pääset kuitenkin jo hyvään alkuun.
Google haluaa tarjota laatua
Google haluaa tarjota käyttäjilleen aina parasta. Jos Google-hakuun kirjoittaa vaikka ”keltainen naisten käsilaukku”, hakee Googlen robotit tuhansien ja tuhansien sivustojen joukosta sinulle laadukkainta tarjottavaa.
Google vertailee mm.
- Sivuston nopeuksia (eli miten nopeasti kotisivusi tai verkkokauppasi sivut latautuvat)
- Ovatko sivut responsiiviset (eli ne toimivat moitteettomasti eri kokoisilla näytöillä)
- Sisällön laadukkuutta
- Sivuston laadukkuutta
Ja mistä Google sitten tietää mitkä sivustot antavat parhaimmat vastauksen haettuihin sanoihin?
Kuten äsken jo mainitsimme nopeimmat sivut saavat pisteitä, samoin responsiiviset sivut ja laadukkaimmat sivut nostetaan korkeimmille sijoille hakutilastossa. Laadukkuus syntyy sitten hyvästä sisällöstä sekä ulkonäöstä. Google tarkkailee kuinka kauan saman haun tehneet asiakkaat viihtyvät sivustollasi. Jos sisältö ei vastaa haettuun, asiakkaat lähtevät nopeasti sivustoltasi pois. Tai jos sivustosi on epämiellyttävä sekä vaikea käyttää, niin asiakkaasi lähtevät nopeasti pois. Google rekisteröi nämä ja vähitellen nostaakin sivustosi ohi muita sivustoja.
Huolehdi siis, että:
- Sivustosi sisältö on laadukasta ja tarpeeksi kattavaa = vastaa asiakkaan kysymykseen
- Sivustosi ulkonäkö on miellyttävä niin, että sivustolla viihtyy
Sisältö on kuningas
Google pitää pitkistä teksteistä. Tekstiä olisi hyvä olla vähintään n. 300 sanaa/sivu, mutta parhaimman hakutuloksen saavuttamiseksi, tuo kannattaa melkein triplata. Sisällön pitää olla mielenkiintoista ja ne on hyvä jakaa selkeästi eri osioihin mm. otsikoiden ja kuvien avulla. Ja kun kirjoituksesi saa sitten käyttäjät viihtymään sivustollasi, nousee se Googlen silmissä heti laadukkaampien sekaan. Muista kuitenkin säännöllisyys, uusia juttuja on hyvä kirjoitella lisääkin, vaikka blogin avulla.
Optimoi otsikot
Otsikoissa on hyvä esiintyä tärkeimmät hakusanat (huom! yksi hakusana per sivu). Käytä sivun hakusanaa myös eri muodoissa. Otsikoilla on muutoinkin hyvin tärkeä työ sivustolla, sillä niiden avulla usein miten koukutamme asiakkaan tutustumaan sivuihin lisää.
Sivustolla kannattaa myös käyttää ns. pääotsikkoa (merkataan koodinpuolella Googlelle H1, yhden kerran/sivu) ja muita väliotsikkoina (merkataan H2, H3 jne.), ja näitä voi olla useampia jokaisella sivulla.
Sivuston hierarkia
Toteutathan sivustollasi myös hyvän hierarkian, selkeämmin sanottuna sivustokartan. Palvelut, ainakin ne tärkeimmät, on hyvä jakaa aina omille alasivuilleen. Jos sinulla on pelkästään palvelut-sivu, jossa kerrot kaikki palvelusi, eivät ne löydy yhtä hyvin kuin jos olisit jakanut ne omille alasivuilleen. Miksikö? Siksi, että alasivulle saadaan ns. ”enemmän lihaa luitten päälle”, eli kerrottua jokaisesta palvelusta enemmän, käytettyä hakusanaa useammin, tehtyä sivulle omat metatiedot jne.
Pidäthän myös huolta, että sivuston url-osoitteet ovat kunnossa ja mielellään pitävät sisällään hakusanan, eli esim. www.yritys.fi/palvelut/autonpesu.
Mitkä metatiedot?
Ne kertovat nopeasti hakutuloksissa mistä sivulla on kyse. Näet metatiedot silloin kun kirjoitat Googleen hakusanoja ja saat tuloksena sinulle tarjonnan. Ensin näkyy tittle ja sen perässä on description. Ne eivät suoraan vaikuta hakutulokseen, mutta ne ovat selkeä houkutin lukemaan lisää. Esimerkiksi WordPressissä metatietojen kirjoittaminen onnistuu mm. Yoast SEO-lisäosalla.

Kuvien optimointi
Sivustolla käytettävät kuvat on hyvä optimoida. Ethän vie sivustollesi liian suuria kuvia, ne hidastavat sivujen latautumista. Muokkaa kuvat koon puolesta sekä optimoi ne tallennettaessa vielä mahdollisimman kevyiksi. Varmistathan kuitenkin ettei niiden laatu kärsi liikaa, pikselimössöä olevat kuvat eivät anna yrityksestäsi hyvää kuvaa.
Muistathan myös nimetä kuvat järkevästi, niidenkin avulla saat helposti näkyvyyttäsi nousemaan kuvahaussa. Nimeä kuva esim. keltainen-naisten-laukku.jpg. Älä käytä ääkkösiä ja jaa sanat väliviivalla toisistaan. Kuvien tallennusmuodoista .jpg ja .gif ovat kevyimmät, sivustolla kuvat voi kääntää vielä lisäosalla webp-formaattiin, jolloin ne latautuvat vielä nopeammin. Kuviin on hyvä laittaa myös alt-tekstit kertomaan mitä kuvassa on ilman, että sen näkee. Tämä vaikuttaa taas sivujen saavutettavuuteen.
Sivuston latautumisnopeus
Sivuston latautumisnopeus on tärkeää niin Googlen kuin käyttäjienkin puolelta. Yleisesti me malttamattomat käyttäjät jaksamme odottaa vain muutaman sekunnin sivun latautumista (n. 3-5 sekuntia).
Mitkä asiat sitten mm. hidastuttavat sivustoa:
- Painavat, liian isot kuvat
- Sivustolla suoraan käytetyt videot (tuo ne sensijaan esim. YouTuben avulla)
- Koodit (palvelinkutsut)
- Turhat lisäosat
- Palveluntarjoajan hidas tai toiminnaltaan epävarma web-hotelli
Web-hotellin tarjoajaan kannattaa kiinnittää huomiota. Tässäkin tapauksessa edullisin web-hotelli tarkoittaa surullisen usein sivustojen kaatuilua sekä hitaita palvelimia. Loppujen lopuksi et sitten säästäkkään mitään jos menetät näiden syiden takia asiakkaita. Ota sivustollesi käyttöön siis tutkitusti luotettava palveluntarjoaja, vaikka se maksaisi hieman enemmän.
Responsiiviset sivustot
Responsiivisista sivustoista ei varmastikaan nykypäivänä enää tarvitse puhua, sivustot ja verkkokaupat pitää olla kaikilla päätenäytöillä toimivia. Googlekin on selkeästi ilmoittanut, että se tiputtaa ei responsiivisten sivujen näkyvyyttä.
Ethän ylioptimoi sivustoasi
Ylioptimoinnista muutama sana. Välillä innostuessaan saattaa lähteä ylioptimoimaan sivustoa. Googlea ei nykypäivänä enää huijata, siksi se huomatessaan kepulikonstien käytön tai ylioptimoinnin, rankaisee sivustoasi laskemalla sen näkyvyyttä.
Jos kirjoitat esim. palvelu-sivua, niin käytä valitsemaasi hakusanaa vain muutaman kerran ja ainakin kerran otsikoissa. Käytäthän myös hakusanan eri taivutusmuotoja.
Ethän myöskään kirjoittele sivuille pitkiä hakusanalistoja, ne eivät enää toimi. Muista kuitenkin, että vaikka optimoitkin tekstejä, pidä niiden mielenkiinto kuitenkin ensisijaisen tärkeänä.
Mistä löydän sivustolleni järkevät avainhakusanat?
On olemassa erilaisia ohjelmia millä näitä voi tutkia, mutta useimmat ovat maksullisia.
Voit käyttää avuksesi hakusanojen päättämiseen esim.
- Googlen ilmaista avainsanojen suunnittelijaa (Keyword Planner).
- Kirjoittamalla Googlen hakukenttään joku sana. Google ehdottelee sinulle erilaisia variaatioita
- Google Trends auttaa tutkimaan eri hakusanojen suosioita jne.
Jotkut hakusanat ovat niin suosittuja, että niillä kilpaileminen on lähes mahdotonta. Tällöin kannattaa ottaa jokin toinen palveluusi sopiva hakusana, jota ei käytetä yhtä paljon. Käytä myös Long-tail keywords (pitkän hännän avainsanat) tekniikkaa, eli esim. ”laukku” metatietojen sijaan kirjoitankin ”Naisten keltainen käsilaukku”. Long-tail avainsanat ovat vähemmän haettuja, mutta samalla myös paljon vähemmän kilpailtuja.
Loppusanat
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa paljon lisääkin, mutta tämän kirjoituksen tarkoitus oli vain avata hieman alkeita.
Hakukoneoptimointi on pitkäjänteistä työtä. Jos sinulla on aikaa tehdä osa itse, niin netistä löytyy paljon kyllä tietoa. Mutta jos oma aika on tiukilla, niin hyvän optimoijan palkkaaminenkaan ei ole huono sijoitus. Kun optimointi tehdään kunnolla, saat varmasti lisää kauppaa, ja näin optimointi maksaa nopeasti itsensä takaisin. Ja orgaanisissa hakutuloksissa pärjäämisen lisäksi voit hyödyntää myös tehokasta Google hakusanamainontaa.