10-yleisinta-virhetta

10 yleisintä virhettä kotisivujen suunnittelussa

Yrittäjille on tarjolla useita erilaisia kotisivukoneita, joiden valmispohjiin voit tehdä itse omat kotisivusi. Tekemisen huumassa saattaa kuitenkin unohtua tietyt perussäännöt. Varmistathan, etteivät ainakaan nämä 10 yleisintä virhettä löydy yrityksesi kotisivuilta.

  1. Kotisivut tehdään itseä, eikä asiakasta varten
    Ehkä yksi yleisimmistä virheistä kotisivuja tehtäessä. Sivut rakennetaan itselle, eikä mietitä mitä asiakkaasi sieltä etsii. Kerrotaan esimerkiksi palveluista tai tuotteista niukasti ajatuksella, että kaikkihan nämä tuntevat.

    Mieti, mitä kerrot asiakkaalle, joka ei sivuille saapuessasi tunne tuotettasi tai palveluasi lainkaan. Suunnittele hänen kulkunsa sivustolla ohjaten häntä mm. kuvilla, väreillä ja CTA-kehoituksilla.

  2. Sisältöä on liikaa, liian vähän tai se on epäolennaista
    Kotisivuilla reilu tekstimäärä on hyvä asia informatiivisuuden sekä hakukonenäkyvyyden kannalta. Ihmiset eivät kuitenkaan jaksa lukea liian pitkiä yhtäjaksoisia tekstejä, vaan he enemmänkin silmäilevät niitä. Tästä syystä suosi lyhyitä kappaleita, selkeitä väliotsikoita sekä käytä sivustolla helppolukuista fonttia.

    Liian vähäinen teksti tai epäolennainen ”täyteteksti” taas huonontaa hakukonenäkyvyyttäsi sekä jättää asiakkaillesi kysyttävää.

    Kun asiat on jaettu selkeästi omille sivuilleen, asiakkaan on helpompi käyttää kotisivujasi ja löytää juuri häntä kiinnostavat tiedot. Selkeä jaottelu auttaa myös hakukoneita löytämään sivusi ja nostamaan ne esiin kun potentiaalinen asiakas käyttää hakua.  Jokaiselle palvelulle on hyvä olla oma sivunsa, jolla kerrotaan enemmän juuri kyseisestä palvelusta. Yhden palvelun sivu ei nouse hakukoneissa esiin yhtä tehokkaasti kuin sivu, joka kertoo tietystä palvelusta. Asiakas, joka etsii autohuoltoa, päätyy sen yrityksen sivulle, jolla on oma välilehti autohuollolle, yleinen ”palvelut” -sivu ei tässä haussa todennäköisesti nouse edes esiin.

    Muistathan myös kieliopin. Lukuisat kirjoitusvirheet antavat yrityksestäsi erittäin huonon kuvan.

  3. Sivut ovat sekavat – käytettävyys heikkoa
    Jos kotisivujen rakenne on huonosti suunniteltu, tekee se sivustosta hyvin sekavan. Tärkeät asiat on jopa piilotettu sivujen loppuun eikä sivustolta löydä oikein asioita. Mieti ja tutki asiakkaittesi ostokäyttäytymistä ja päätä niiden perusteella tarvittavat toiminnallisuudet sivustollesi.

  4. Asiakasta ei johdateta konversioon
    Olethan määrittänyt kotisivuillesi tavoitteet? Jos tavoite on, että asiakas pyytäisi tarjouksen tai tilaisi tuotteen, kehota häntä siihen! Kotisivun tavoitetta kutsutaan konversioksi. 

  5. Tekniset virheet
    Tekniset virheet saavat asiakkaasi nopeasti lähtemään pois sivustoltasi. Yleisimpiä teknisiä virheitä ovat:
    • tuskastuttavan hitaasti lataantuvat sivut (esim. huono koodi, liian isot kuvat, paljon lisäosia)
    • huono responsiivisuus ( sivut ei toimi joko kaikilla päätelaitteilla tai niiden käytettävyys on heikko),
    • SSL-suojaus puuttuu (nykyään Google rankaisee tästä jo huonommalla näkyvyydellä),
    • huono navigaatio jne. 

  6. Google näkyvyys on heikko
    Pahimmassa tapauksessa sinulla onkin kotisivut, joita kukaan ei löydä. Useimmiten syynä on heikot, ei hakukoneystävälliset tekstit, jotka eivät sisällä tärkeitä hakusanoja.

    Tänä päivänä on turha ylläpitää kotisivuja, jota ei ole millään muotoa hakukoneoptimoitu. Yrityksesi nimellä hakevat asiakkaat ovat vain murto-osa asiakaspotentiaalista, jonka voisit tavoittaa optimoimalla sivustosi. Analytiikan avulla sen sijaan opit, mistä ja millä hakusanoilla sivustollesi saavutaan. Suosittelemme myös Google-hakukonemainontaa.

  7. Visuaalinen ilme on huono
    Tiesitkö muuten, että jopa 75% potentiaalisista asiakkaistasi muokkaa mielipiteensä yrityksesi uskottavuudesta pelkästään visuaalisen ulkonäön perusteella. Se on huikea luku ja kertoo sen, miten tärkeässä roolissa sivujen ulkonäkö on. Hyvä visuaalinen ilme pitää sisällään oikeat värit, fontit sekä kuvamaailman. Se tuottaa oikean tunteen, joka auttaa asiakastasi konvertoitumaan. Se luo uskottavuutta ja luottamusta. 

  8. Yhteystietoja saa etsiä
    Kun teet kotisivusi itse, muista laittaa esille kaikki tärkeät tiedot osoitteesta puhelinnumeroon, sähköpostista karttalinkkiin ja y-tunnukseen. Näin lisäät mahdollisuuksia yhteydenottoon ja annat luotettavan kuvan yrityksestäsi.

  9. Sivulla on tarpeettomia osia tai sieltä puuttuu niitä
    Tämä on hyvin yleinen ongelma silloin kun käytetään valmiita sivupohjia. Sivupohjissa on liikaa kohtia, joihin on vaikea kehittää järkevää sisältöä tai jokin tärkeä asia jää taittamatta, kun sille ei olekaan tilaa. Valmiit sivupohjat on tehty massatuotantoon eivätkä ne palvele juuri sinun yrityksesi tarpeita. 

  10. Kukaan ei ylläpidä sivuja julkaisun jälkeen
    Kotisivuja täytyy kehittää jatkuvasti ja tehdä niihin usein päivityksiä. Pidä vaikka blogia ja kerro sitä kautta yrityksesi toiminnasta. Myös hakukoneet arvostavat uutta ja päivitettyä sisältöä. Jos sivustollasi on vanhentunutta tietoa, saa sen asiakkaasi näkemään punaista.


Kotisivukoneilla saat toki kotisivut pystyyn, mutta sivuja ei ole rakennettu sinun yrityksesi tavoitetta vastaavaksi. Kun joudut käyttämään sivupohjaa, jota tuhannet, jopa miljoonat muutkin yrittäjät ovat käyttäneet, et erotu helposti massasta ja sanomasi saattaa jäädä heikoksi. Lisäksi perusoptimointi ei onnistu läheskään kaikilla näillä koneilla, jolloin käsissäsi on kotisivut, joita kukaan ei välttämättä löydä.

Kotisivut eivät ole hyvin toteutettuina kallis kuluerä, ei ainakaan, kun jaat maksun esim. 24-36:lle kuukaudelle, minkä ajatuksella valmistetut kotisivusi vähintään palvelevat.

Katy Tuupanen – Founder, AD, UI/UX-designer

Olen Digitoimisto Katican perustaja, AD ja UI/UX-suunnittelija. Vastaa mm. verkkosivujen sekä -kauppojen UI/UX-suunnittelusta + toteutuksesta yli 2000 jo toteutuneen sivuston kokemuksella. Ennen omaa yritystä olen toiminut erilaisissa yrityksissä mm. kouluttajana, tiiminvetäjänä + UI/UX-suunnittelijana.

Jaa kirjoituksiamme

Kiitos jos jaat kirjoituksiamme eteenpäin.

Digitoimisto Katican

Blogikirjoitukset

Miten tehdään hyvät kotisivut?

Miten tehdään hyvät kotisivut?

Hyvät kotisivut tässä yhteydessä tarkoittavat kotisivuja, joista on oikeasti yrityksellesi hyötyä. Jotta voit saada kotisivuistasi hyötyä, tarvitset asiakkaita sivustollesi, sekä uusia että vanhoja. Uusia kosiskellaan

Lue lisää »

Hakukoneoptimoinnin alkeet

Hakukoneoptimoinnista puhutaan paljon ja netistä löytyvä ohjeviidakko on runsas. Totta toki onkin, että monet asia vaikuttavat sivustosi näkyvyyteen, ja Googlen muutellessa algoritmejaan vielä säännöllisesti, on

Lue lisää »